![]() ![]() |
kipa90.com!
Seura / Yhteystiedot
Yleistä
YleistäKiteen Pallo –90 ry on perustettu nimensä mukaisesti vuonna 1990. Sitä ennen pesäpallo toimi omana jaostonaan Kiteen Urheilijoissa. Kiteen Urheilijoissa pesäpallon sm-sarjaa pelattiin 1973, 1976 ja 1978- 989 välisenä aikana. Kiteen Pallo on ja haluaa olla koko Itä-Suomen joukkue. Sillä on vahva kannatus Kiteellä, Pohjois-Karjalassa, Suur-Savossa ja koko Itä-Suomessa. KiPa-90 on vuosituhannen vaihteen menestyksekkäin miespesäpalloseura Sotkamon Jymyn ohella. Viimeisten kahdentoista vuoden aikana seura on ollut kuudesti mitaleilla. Kultaa on tullut kaudella 2005 sekä vuosina 1999 ja 2000. Hopeaa on kausilta 2004, 2001 ja 1997 sekä pronssia kaudelta 1998. Kiteen Pallon alaisuudessa toimii nykyään myös Salibandyjaosto, joka tuli osaksi KiPaa vuonna 2005.
MISSIO = ilmoittaa seuran toiminnan tarkoituksen ja perustehtävät VISIO = on seuran tahdon ilmaisu, mielikuva tulevaisuuden tuloksesta sellaisena kuin sen halutaan tapahtuvan ARVOT = ovat seuran toimintaa ohjaavat periaatteet joille ominaista on pysyvyys, voimakkuus ja riippumattomuus ajasta ja paikasta KiPan missio “ Pesistä ja viihdettä niin kilpa- kuin harrastetasolla ikään ja sukupuoleen katsomatta” KiPan visio “ Pesäpallon huippuseura” · Superpesisjoukkue huipulla · Laaja yhteistyökumppaniverkosto · Toimiva harrastepesis, lapset, nuoret ja aikuiset · Juniorijoukkueet kaikissa ikäluokissa · Joukkueissa ammattitaitoiset ja koulutetut valmentajat · Aktiivinen, innostunut ja motivoitunut talkooväki · Yhteistyö alueen seurojen kanssa · Aktiivinen toiminta lähi-alueen kouluissa KiPa arvot· Urheilullisuus “ Yhdessä luotujen sääntöjen ja asetusten noudattaminen “ · Avoimuus “ Seuran toiminta on läpinäkyvää “ · Kasvatuksellisuus “ Seuran toiminta kannustaa terveisiin ja liikunnallisiin elämäntapoihin, hyviin käytöstapoihin ja sosiaalisuuteen “
“ Niin kilpa- kuin harrastetasolla ikään ja sukupuoleen katsomatta “ · Iloisuus “ Perimänä saadun Karjalaisen iloisuuden ja KiPan seurahengen välittäminen “
|
|
|
||